Onko rahalla optimaalinen kasvuvauhti?

Frank Shostakin essee toukokuulta 2023

Thomas Brand
Brandin kirjasto

--

Kuva: Ibrahim Boran / Unsplash

Yleisesti kuvitellaan, että kasvava talous edellyttää kasvavaa rahakantaa, koska talouskasvu lisää rahan kysyntää. Monet taloustieteilijät uskovat myös, että jos rahan kysynnän kasvua ei pystytä tyydyttämään, se johtaa kuluttajahintojen laskuun. Tämä voi horjuttaa taloutta ja aiheuttaa taloudellisen taantuman tai jopa laman.

Jotkut Milton Friedmania seuraavat taloustieteilijät, jotka tunnetaan myös monetaristeina, haluavat keskuspankin asettavan rahan määrän kasvun tavoitteeksi jonkin kiinteän prosenttimäärän. Heidän mielestään talous on vakaalla uralla, kun tätä kasvuprosenttia noudatetaan riittävän pitkään.

Ajatus siitä, että rahakannan on kasvettava talouskasvun tukemiseksi, tarkoittaa, että raha ylläpitää taloudellista toimintaa. Rahan päätehtävä on kuitenkin toimia vaihdannan välineenä, ei ylläpitää taloudellista toimintaa. Sen sijaan taloudellisen toimeliaisuuden ylläpitäminen perustuu säästettyihin kulutushyödykkeisiin.

Rahan tavoin monet erilaiset hyödykkeet ovat palvelleet vaihdannan välineinä. Taloustieteilijä Ludwig von Mises kirjoitti, että ajan mittaan “olisi väistämätön taipumus, että vaihdannan välineenä käytettävien hyödykkeiden sarjasta vähemmän markkinakelpoiset [ts. heikommin myytävissä olevat] hylätään yksi toisensa jälkeen, kunnes lopulta jäljelle jää vain yksi hyödyke, jota käytetään yleisesti vaihdannan välineenä eli sanalla sanoen jäljelle jää raha”.

Tuhansien vuosien ajan ihmiset ovat päätyneet käyttämään kultaa ensisijaisena vaihdannan välineenä. Vaikka useimmat taloustieteilijät hyväksyvät tämän historiallisen kehityskulun, he ovat kuitenkin epäileväisiä sen suhteen, että voiko kulta toimia rahana nykyaikaisessa taloudessa, koska kullan tarjonta on rajallista.

Tämä puolestaan saattaa horjuttaa talouden vakautta. Näin ollen useimmat taloustieteilijät, jopa ne, jotka kannattavat ajatusta vapaasta markkinataloudesta, uskovat, että valtiovallan on hallittava rahan tarjontaa.

Mitä rahan kysynnällä tarkoitetaan?

Rahan kysyntä on rahan ostovoiman kysyntää. Loppujen lopuksi ihmiset eivät halua lisää rahaa sen itsensä vuoksi, vaan he haluavat lisää rahan tarjoamaa ostovoimaa. Vapailla markkinoilla kysyntä ja tarjonta määräävät rahan hinnan. Jos rahaa on vähemmän, sen vaihtoarvo nousee, ja vaihtoarvo laskee, kun rahaa on enemmän muiden asioiden pysyessä yhtäläisinä.

Vapailla markkinoilla ei voi olla “liian vähän” tai “liian paljon” rahaa. Jos markkinat toimivat vapaasti, rahasta ei voi syntyä pulaa tai ylitarjontaa. Kun markkinat ovat valinneet tietyn hyödykkeen rahaksi, tämän hyödykkeen varannot riittävät aina turvaaman sen, mitä raha tarjoaa (eli ostovoiman). Näin ollen vapailla markkinoilla koko ajatus rahan optimaalisesta kasvuvauhdista on absurdi.

Misesin mukaan “rahan tarjoamia palveluja ei voida parantaa eikä korjata muuttamalla rahan tarjontaa. — — Koko taloudessa käytettävissä oleva rahamäärä riittää aina turvaamaan kaikille sen, mitä raha tekee ja voi tehdä.”

Vaikka olisimme samaa mieltä siitä, että kultakanta on parempi kuin nykyinen rahajärjestelmä, meidän on kuitenkin oltava käytännöllisiä ja otettava huomioon nykyisin vallitsevat tosiasiat. Nykymaailmassa on keskuspankkeja, eikä maailmassa ole enää kultakantaa. Mikä sitten pitäisi olla rahan määrän oikea kasvuvauhti, kun otetaan huomioon nämä tosiasiat?

Hyödykerahasta paperirahaan

Alun perin paperirahaa ei pidetty rahana vaan tapana esittää kultaa. Paperitodistukset edustivat saamisia pankkien hallussaan pitämään kultaan. Paperitodistusten haltijat saattoivat muuntaa ne kullaksi, mutta koska ihmiset pitivät paperitodistuksia mukavampana ja helpompana kuin fyysistä kultaa, niitä alettiin pitää rahana.

Vaihdon välineeksi hyväksytyt paperitodistukset avasivat ovet petokselliselle toiminnalle. Pankit saattoivat nyt kasvattaa voittojaan tarjoamalla yleisölle sertifikaatteja, joiden takeeksi pankilla ei ollutkaan enää täyttä määrää fyysistä kultaa. Vapaassa markkinataloudessa pankki, joka laskee liikkeelle liian paljon paperitodistuksia, huomaa nopeasti, että sen paperitodistusten vaihtoarvo laskee. Tällaisten pankkien tallettajat pyrkisivät todennäköisesti hyvin nopeasti vaihtamaan ne kullaksi suojellakseen ostovoimaansa — ja tällaisten pankkien paperitodistusten hinta laskisi entisestään.

Pankki ajautuisi vararikkoon, jos kaikki vaatisivat kultaa takaisin samanaikaisesti. Vapailla, kilpailullisilla markkinoilla konkurssin uhka hillitsisi pankkeja laskemasta liikkeelle paperitodistuksia, joiden vakuutena ei ole riittävästi kultaa. Tämä tarkoittaa sitä, että vapaassa markkinataloudessa paperiraha ei voi elää “omassa maailmassaan” ja olla riippumaton hyödykerahasta.

Valtiovalta voi kuitenkin ohittaa vapaan markkinatalouden dynamiikan. Valtio voi määrätä, että liikaa paperitodistuksia liikkeeseen laskeneiden pankkien ei tarvitse kunnioittaa paperitodistusten lunastettavuutta kullaksi. Kun pankit eivät ole velvollisia lunastamaan paperitodistuksia kullaksi, pankeilla on suuret kannustimet tehdä voittoa laajentamalla paperitodistusten tarjontaa käytännössä rajoituksetta.

Paperitodistusten tarjonnan hallitsematon laajentuminen kasvattaa todennäköisyyttä, että hinnat nousevat niin, että markkinatalous voi lopulta romahtaa. Tällaisen romahduksen estämiseksi paperirahan tarjontaa on hallittava. Hallinta voidaan saavuttaa perustamalla monopoliasemaan kohotettu keskuspankki, joka lopulta valvoo paperirahan tarjontaa.

Valtansa vakiinnuttamiseksi keskuspankki ottaa käyttöön paperitodistuksia, jotka korvaavat yksityisten pankkien pankkitodistukset. Keskuspankin sertifikaattien ostovoima vakiintuu, koska paperitodistukset vaihdetaan keskuspankkirahaan kiinteällä kurssilla. Keskuspankin paperitodistusten vakuutena ovat täysin pankkien todistukset, joilla on historiallinen yhteys kultaan.

Keskuspankin paperitodistukset, jotka ovat laillisia maksuvälineitä, toimivat myös pankkien varantoina. Tämän ansiosta keskuspankki voi rajoittaa pankkijärjestelmän luotonannon kasvua asettamalla sääntelyn kautta varantojen ja vaadittaessa nostettavissa olevien talletusten suhdeluvun.

Nyt näyttäisi siltä, että keskuspankki kykenee hallitsemaan ja vakauttamaan rahajärjestelmän, mutta tilanne ei kuitenkaan ole vakaa tai kestävä. Nykyinen paperirahajärjestelmä, jota myös fiat-rahajärjestelmäksi kutsutaan, syntyi, koska viranomaiset laillistivat sen käytännön, että liikaa paperitodistuksia liikkeeseen laskeneet pankit eivät lunastaneetkaan paperitodistuksia kullaksi.

Järjestelmän valvomiseksi ja hallitsemiseksi keskuspankin on jatkuvasti luotava rahaa tyhjästä, jotta pankit eivät ajaisi toisiaan konkurssiin selvittäessään taseensa keskenään. Tämä johtaa rahan ostovoiman jatkuvaan rapistumiseen, mikä horjuttaa toistuvasti koko rahajärjestelmää.

Edes Milton Friedmanin suunnitelma rahan kasvuvauhdin kiinnittämisestä tiettyyn prosentuaaliseen kasvuun ei poista tätä ongelmaa. Kiinteä prosentuaalinen kasvu on silti rahakannan kasvua, ja tämä johtaa siihen, että tyhjää vaihdetaan johonkin todelliseen, mikä puolestaan johtaa nousu- ja laskusuhdanteisiin eli suhdannekiertoon.

Entä jos nykyinen paperirahan määrä pidettäisiin ennallaan? Eikö siitä olisi apua? Rahakannan säilyttäminen ennallaan aiheuttaisi nykyisen rahajärjestelmän lähes välittömän tuhon. Nykyinen järjestelmä toimii vain, koska keskuspankki estää rahainjektioiden avulla vähimmäisvarantopankkeja ajautumasta konkurssiin.

Keskuspankkien on aina turvauduttava suuriin rahainjektioihin poliittisten tai taloudellisten häiriökausien aikana. Se, kuinka kauan keskuspankki voi pitää nykyisen rahajärjestelmän vielä pyörimässä, riippuu säästöjen tilasta. Jos säästöt kasvavat, keskuspankki voi vielä pitää järjestelmän hengissä.

Kun säästöt pysähtyvät tai jopa supistuvat, mikään rahapumppaus ei voi estää järjestelmän romahdusta.

Johtopäätökset

Nykyinen rahajärjestelmä on pohjimmiltaan hauras ja epävakaa, joten ei voi olla olemassa “oikeaa” rahan määrän kasvuvauhtia. Nykyinen rahajärjestelmä syntyi, koska viranomaiset sallivat sellaisen rahajärjestelmän synnyn, jossa seteleitä ei enää katettu kullalla. Tällaisen järjestelmän turvaamiseksi luotiin keskuspankkitalous. Keskuspankin tehtävänä on jatkuvalla rahapolitiikan valvonnalla estää pankkeja ajamasta toisiaan konkurssiin niiden selvittäessä velkansa. Riippumatta siitä, ruiskuttaako keskuspankki rahaa taloudellisen toimeliaisuuden perusteella vai määräkö se rahan määrän kasvuvauhdin, järjestelmä on jatkuvasti vaarassa romahtaa.

Suomennos Frank Shostakin (Twitter) kirjoittamasta artikkelista “Is There an Optimum Growth Rate of Money?”. Artikkeli on alun perin julkaistu Mises Wire -blogissa 10. toukokuuta 2023.

Shostak on amerikkalainen taloustieteilijä ja rahoitusmarkkinoiden asiantuntija. Shostak syntyi Latviassa ja valmistui taloustieteen tohtoriksi Rands Afrikaansen yliopistosta vuonna 1983. Hän on työskennellyt yli 35 vuotta makrotalouteen, keskuspankkeihin ja makroekonometristen mallien parissa.

Kirjoituksen on suomentanut Thomas Brand (Twitter).

--

--

Thomas Brand
Brandin kirjasto

Curious observer. Interested in economics, fintech, Bitcoin, philosophy, strategy, innovation & existential risks.